
Kalakiima vei järjen
”Matkustaja-alus Estonia on uponnut”, kertoi uutislähetys aamulla 28.4.1994. Niko, Petri ja Petteri lähtivät silti suunnitelman mukaisesti uistelemaan. Oliko järkeä vai ei?Kun aivot kehittyvät, viimeisenä kypsyy etuaivolohko. Etuaivolohkon kehittymättömyys vaikuttaa muun muassa impulsiivisuuteen, asioiden ennakointiin ja suunnitteluun. Varsinkin nuoret miehet ovat juuri tästä syystä tunnettuja riskinottajia. Tässä podcastissa toimittajamme Niko Satto ja yli 30-vuotisen yhteisen kalastustaipaleen hänen kanssaan tehnyt Petri Varis muistelevat typerimpiä ottamiaan riskejä kalastusuransa varrelta.Kalastajan Radion mahdollistaa Maa- ja metsätalousministeriö ja kalastonhoitomaksuvarat.
21 Touko 37min

Mämmikourailuja ja kalavalheita
Aprillipäivä on käsillä ja pääsiäinenkin tuloillaan. Niiden kunniaksi toimittajamme Nipa muisteli omien kalareissujensa mämmikourailuja eli tunarointeja ja hölmöilyjä. Vastaavasti aprillijuksaamisen hengessä Nipa muisteli erikoisimpia, kalavaleilta kuulostavia, tositapahtumia vuosien varrelta. Parissakin kohdassa hän puhuu ihan aidosti palturia. Kuuntele tarina ja käy kurkkaamassa kuvat Kalastajan Kanavan Instagramista. Missä kohdissa toimittajalta menivät mämmit ja pashat sekaisin?Kalastajan Radion mahdollistaa Maa- ja metsätalousministeriö ja kalastonhoitomaksuvarat.
31 Maalis 25min

Mitä syötiksi pilkkijäille?
Syötin käyttäminen pilkinnässä antaa ajoittain selkeästi lisää saalista. Osa pilkkitekniikoista perustuu hyvin pitkälle syötin kalastavuuteen. Toisissa syötti antaa hieman lisätehoa. Harvoin sen käytöstä on kuitenkaan haittaa. Sopivia syöttejä on moneen lähtöön. Kuuntele uusi podcast, jossa toimittaja Jari Rannisto haastattelee pilkkisyöteistä pitkän linjan kilpakalastajaa ja välinekauppiasta Tom Sirviötä.Kalastajan Radion mahdollistaa Maa- ja metsätalousministeriö ja kalastonhoitomaksuvarat.
2 Maalis 24min

Onko kirjolohi lohi?
Lohikalojen lahkon ja lohien heimon nimikkolaji on lohi (Salmo salar). Se on Suomen alkuperäislajistoon kuuluva kala, joka on aikamoisissa vaikeuksissa. Kirjolohi taas on Suomessa lisääntymätön vieraslaji, jota istutetaan vapaa-ajankalastajien pyydettäväksi ja viljellään ruoaksi. Lohtakin viljellään, mutta enimmäkseen Norjassa.Monet ammattitoimittajatkin puhuvat kirjolohesta lohena. Vaikka kirjolohikin kuuluu lohikalojen lahkoon ja lohien heimoon, se kuuluu kokonaan eri sukuun, tyynenmerenlohiin. Vain Salmo salar -lajin lohesta pitäisi puhua lohena ja kirjolohesta kirjolohena. Ja kaupan tiskiltä kannattaisi ennemmin ostaa kotimaista kirjolohta kuin viljeltyä Norjan lohta. Kuuntele miksi. Kalastajan Radion mahdollistaa Maa- ja metsätalousministeriö ja kalastonhoitomaksuvarat.
24 Helmi 26min

Liveluotaus
Liveluotainten käyttö on kuin sähköautoilu. Melkein jokaisella on siitä mielipide, riippumatta siitä, onko sellaista koskaan kokeillut. Jopa elektronisille härpäkkeille allerginen, umpikelaamisen, mustavalkoisten Suomi-filmien ja iskelmämusiikin nimiin vannova Kalastajan Radion toimittaja saattaa kuitenkin odottamatta hurahtaa kalastamaan ”telkkareilla” ja vieläpä myöntää argumentoineensa liveluotainten välttelyn perusteet monelta osin aivan metsikköön. Niko Satto ja Petri Varis eivät tässä podcastissa jaa vinkkejä liveluotaamiseen tekniikkaan vaan pohtivat luotaamista ja luotaamattomuutta lähinnä ”kulttuuriantropologisesta” näkökulmasta. Kalastajan Radion mahdollistaa Maa- ja metsätalousministeriö ja kalastonhoitomaksuvarat.
15 Helmi 53min

Atlantin lohen tila
Lohikannat ovat taantuneet Atlantiin laskevissa joissa jo useiden vuosien ajan. Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori Jaakko Erkinaro avaa toimittaja Jari Ranniston haastattelussa syitä lohikantojen alamäen taustoilta ja kertoo muun muassa, mitä kyttyrälohen ja lohen kaupallisen kassiviljelyn vaikutuksista tiedetään. Kalastajan Radion mahdollistaa Maa- ja metsätalousministeriö ja kalastonhoitomaksuvarat.
14 Helmi 17min

Itämeren lohen tila
Itämeren lohikannat ovat taantuneet viimevuosina. Suomalaisia kehitys on koskettanut erityisesti Tornionjoen ja Simojoen kalastuksen kautta. Myös merialueilla lohenkalastukseen on tullut lisää rajoituksia. Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Atso Romakkaniemi avaa toimittaja Jari Ranniston haastattelussa syitä ja taustoja lohien vähenemiselle ja Itämeren lohen tulevaisuuden näkymiä. Kalastajan Radion mahdollistaa Maa- ja metsätalousministeriö ja kalastonhoitomaksuvarat.
14 Helmi 27min

Mitä syötiksi pilkkijäille?
Syötin käyttäminen pilkinnässä antaa ajoittain selkeästi lisää saalista. Osa pilkkitekniikoista perustuu hyvin pitkälle syötin kalastavuuteen. Toisissa syötti antaa hieman lisätehoa. Harvoin sen käytöstä on kuitenkaan haittaa. Sopivia syöttejä on moneen lähtöön. Kuuntele uusi podcast, jossa toimittaja Jari Rannisto haastattelee pilkkisyöteistä pitkän linjan kilpakalastajaa ja välinekauppiasta Tom Sirviötä.Kalastajan Radion mahdollistaa Maa- ja metsätalousministeriö ja kalastonhoitomaksuvarat.
2 Helmi 24min